lauantai 27. toukokuuta 2017

Kukkia ja kasvatusta


Meillä on sipuliviljelmä...ja, kun piha on 
pieni, kasvatetaan sipulit sisällä..:)





Sipulikukkien kukinta alkaa olla tältä keväältä ohi...vielä 
muutama tulppaani jaksaa kukkia.

Voitin  IDIS & INTERIÖÖRI blogissa olleesta arvonnasta,
 tämän ihanan kirjan...kiitos onnettarelle♥ 


Tänään menen ostamaan pienen vesipumpun....
 aion rakentaa pienen vesiaiheen tuonne pihallemme.
Jonkun samanlaisen, kuin näin 
Tiiun Puutarhahetki blogissa.
Siitä sitten kuvia, kunhan saan sen
 joskus valmiiksi.



Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille♥
-Hannele-

Siis uskomatonta, mutta 
ensiviikolla alkaa jo kesäkuu....aika rientää vauhdilla.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Pihalla/patiolla.


Nyt on ollut 10 päivää niin maan kauhea flunssa päällänsä. 
Ensin tuli kurkkukivut, sitten nuha 
ja kuume ja sen 
päälle vielä kaamea yskä. Nyt on ääni toisi seksikäs ja 
voimat loppu. 
Onneksi viime yönä sain jo nukuttua 
melkein koko yön putkeen.

Mutta pakkohan sitä oli jotakin yrittää tuolla pihalla/patiolla 
touhuta, kun kesäpäivä aurinkoineen saatiin vieraaksi.
Otin noita laattoja pois ja laitoin kasvamaan 
kivikkokasveja...
Kiviä pitää vielä poimia lenkkipolun 
varrelta....jäi vähän vajaaksi.

Oli muuten muurahaisia. 
Ensin myrkytin kiven alustan ja sitten kaivelin 
maata ja laitoin sinne myrkkyä....
ei muuten, mutta kun mokomat 
tappavat kukat..:)
...ja yksi betonilaatta putosi varpaille...auts....
sekin vielä.






Mansikkaakin on tulossa...ostin sellaisen laatikon, jossa oli kuusi tainta
ja tuohon puulaatikkoon mahtui neljä...
kaksi laitoin sitten
kukkaruukkuun..:)


Tomattitaimen sain äitienpäivälahjaksi.
Siemenestä itse kasvatettu♥

Nyt on puhti pois. Otan kirjan ja pistän pitkäkseni.

Voikaa hyvin♥
-Hannele-


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Rungon Kestikievari.


Ihana koti. 
Tämä koti on hyvällä tavalla, kuin museo. 
Koti täynnä vanhaa tavaraa....omistajansa lapsuudesta...
vanhempaakin.
Koti on rakennettu vuonna 1700-1800 luvun vaihteessa.
Ollut aikanaan Kestikievari, kun Turusta on lähdetty hevoskyydillä Viipuriin, on täällä vaihdettu ensimmäisen kerran hevosia...
tai yövytty ja aamulla jatkettu matkaa.
Nykyisen omistajan isä on aikanaan ostanut 
tyhjillään olleen talon ja metsät talon ympäriltä.
Nykyisin koti on suojelukohde,
 samoin metsät.

Kuvat ovat todella huonolaatuisia...
ihan kännykällä kuvasin.
En ottanut kameraa mukaan, kun ajattelin, 
että ei ole kiva toisen kodista ottaa kuvia, 
mutta ihana emäntä sanoi, että tottakai kuvia 
voi ottaa ja minähän otin..:)



Piha täynnä skilloja.



Vanhaa Arabiaa




Taidetta









Nykyisen omistan ja siskonsa nukkekoti...
itse tehdyin huonekaluin.




Vierashuone...lupasin mennä yökylään..:)
Kiitos Marita, että saimme vierailla.

-Hannele-

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ihana toukokuu..



Katsoiko teistä, joku tuota sarjaa...Ihana toukokuu.
Tykkäsin siitä...:)

Saila, Saaripalsta blogista esitteli ihanan 
rannekorun, jonka oli tehnyt
Zalda, Taigalla blogista...
tietysti minun piti saada sellainen...
ihana kesäkoru. Kiitos Zalda♥
 Eikös ole kaunis.



Kaivon lintualtaan talvisäilöistä taas esille. 
Tämä on kaunis, mutta ei siinä lintuja käy....olisiko liian pieni. 
Linnut käyvät kylvyssä,valamallani raparperilehdellä...:)
Onneksi tuossa on kaksi posliinista lintua♥





 Ihanaa ja aurinkoista toukokuuta teille kaikille♥
Ja kiitos, kun jaksatte käydä 
kommentoimassa♥

-Hannele-

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu


 Loppujen lopuksi ihana aurinkoinen 
Vappu♥




Talitintit ja sinitiaiset viihtyvät pihlajassa. 
Kuvat ovat vähän epätarkkoja....


Yksi  sinivuokko kasvaa pihallamme...
viime kesänä niitä oli monta.



Palakuut pääsivät nauttimaan ulos... vain päiväksi....
..ja Niilo 




Nyt näyttää lupaavalta...kyllä se kesä on jo nurkan takana..
toivottavasti lämmin ja aurinkoinen.😎🌞🌟

Hyvää alkavaa viikkoa ja toukokuuta.💖💖
-Hannele-